28. huhtikuuta 2012

Angry Birds -kakku


Iltana eräänä muutti jääkaappiimme uus alivuokralainen. Tämän vihasen linnun vuokrasopimus jäi kuitenkin tyngänpuoleiseksi. Mokoma nimittäin käyttäyty niin kehnosti, että pääty pöytään jo päivän talostelun jälkeen.

Koko kovanonnen tipu meinas jäähä tekemättä kaiken maailman häsellyksen keskellä, mutta enhän millään raskinut jättää pikkuveikka-kuopusta ilman synttärikakkua. Siispä synttäreitä edeltävänä iltana kello yheksän kakkua tekemään. Tunteroinen häm-häm-hämmentelyä ja tirppa sai muotonsa. Aamuyöllä heräsin kesken unien ja tajusin, että TÖYHTÖ jäi. So let's call him plumeless (?) angry bird then. ;)

Ah, niin! Kokosin siis kakun kääretorttupohjista pyöreään astiaan. Välissä oli toiveen mukaan banaania, mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Kulmakarvat on lakumattoa, kun en muutakaan keksinyt mustan kuorrutteen puutteessa. Veikka rakastaa marsipaania, joten kuorrutin kakun kokonaan sillä. Marsipaanin alle eristeeksi laitoin rahka-kermaseoksen, kun en jaksanut mitään kreemejä vääntää. Toimiva oli sekin hätäratkaisu, eikä tirppa hikoillut kuorrutteensa alla.


Ärm, ärm.

13. huhtikuuta 2012

Pannurieskat


Tuoreen leivän teko ei vaadi uunia. Nimittäin paistinpannulla hoituu tarvittaessa leivän paistokin. Pannurieskasta saa nopeasti ja helposti (sanapareista lempparini?!) maistuvan aamu- tai välipalan. Paras makuelämys on suoraan pannulta voideltu rieskanen. Yleensä leivinjauheella kohotettavat pikajutskat on parhaita tuoreeltaan, siispä kannattaa tehdä vain kerralla syötävä määrä.

Kuva on - öhöm - otettu viime vuoden huhtikuun 9. päivä. Hitaus hyveistä kultaisin...? Arkistojen aarteilla siis mennään. Ehkä taas huomenna - kohta - ensi kuussa  jossain vaiheessa ehdin survoa sormeni johonkin taikinaan. Sitte vois postata jotain tuoretta arkistokänttyjen sijaan.

n.10 kpl
2,5 dl maitoa
½ tl suolaa
1 tl sokeria
1 dl ohra- tai ruisjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
2-3 dl vehnäjauhoja

Sekoita kylmään maitoon suola ja sokeri. Yhdistä leivinjauhe ohra- tai ruisjauhoihin ja lisää seos maitoon. Lisää vehnäjauhoja sen verran, että taikina irtoaa käsistä. Jaa osiin, taputtele rieskoiksi ja pistele haarukalla. Paista paljaalla paistinpannulla (siis ilman rasvaa) kauniin värisiksi.

1. huhtikuuta 2012

Sitruunajäätelö


Paras lääke kurkkukipuun on tietysti jäätelö! Joku helmikuun päivä olin mukapipi, enkä mukajaksanu opiskella saati sitte vääntäytyä kouluun. Keittiössä häärin silti. Miksipä sieltä pitäs pysyä pois, jos jostain ilmaantuu mukaylimääräsiä vapaatunteja, jollon ei mukajaksa mitään muutakaan.

Ulkona paisto ihanainen aurinko ja jos oikeen kuvitteli, niin näytti ihan kesältä. Keittiössä auringon kanssa kilpaa loisti sitruuna, joka oikeen huusi päästä osalliseksi aurinkoilosta. Siispä samalla kun annoin valohoitoa paljaille varpaille keittiön lattian aurinkolänteissä, vatkailin auringon innoittamana sitruunajäätelöä.  

n.½ l valmista jäätelöä
1 dl kuohukermaa
2 kananmunan keltuaista
1 ½ tl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
3 rkl sitruunamehua (n. ½ sitruuna)
200 g turkkilaista jogurttia

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vaahdota myös keltuainen ja sokerit keskenään. Yhdistä vaahdot. Lisää sitruunamehu ja jogurtti. Laita seos kylmällä vedellä huuhdeltuun rasiaan ja pakastimeen. Vatkaa seosta puolen tunnin välein 4-5 kertaa. Anna pakastua rauhassa muutama tunti.

Ota jäätelökauhalla palloja, sulje silmät ja ajattele kesää!

Käytin onnellisten kanojen munia.

Muka.