29. elokuuta 2013

Oho eiku.

Eräs kaunis elokuinen päivä alkaa jo taittua iltaan. Aurinko luo viimeisiä säteitään kaupungin yli. Se heittää niiden rippeet tuomiokirkon tornia sivuten pikkuiseen lähiöön kaupungin laitamilla saaden sen yleensä niin rumat betonikolossitalot näyttämään...no, jokseenkin siedettäviltä. Näitä valonsäteitä kurkistelee myös erään koivun osittain varjostaman ylimmän kerroksen ikkunasta sisään. Sisälle pyrkiessään suurin osa niistä joutuu pettymään; eräs banaanikärpäsrouva on nimittäin tuonut kaikki omaisensa ja ystävänsä ja kumminkaimansa ja naapurinsa juuri tälle nimenomaiselle ikkunalle juhlimaan, eivätkä sädeparat onnistu niitä läpäisemään. Muutavat niistä onnistuvat kuitenkin kurkistamaan kärpäsmeren lomasta sisälle tähän kahdeksannen kerroksen asuntoon numero satakaksikymmentäneljä.

Sisällä asunnossa, punaisella kankaalla verhotussa ei-niin-prameassa, mutta mukavassa ja kotoisassa nojatuolissa istuskelee epämääräisen näköinen olento. Tuo olento lehteilee käsissään olevaa romaania lasittunut katse silmissään. Olennon yläpuolelle, aivan Muumein koristellun purnukan kylkeen ilmestyy ajatuskupla. Se vilisee lehtipihvejä, sienimuhennoksia, ruisvarrasleipiä, pekonisalaatteja ja maapähkinävoipatonkeja, mutta tyhjentyy sitten äkisti. Olennon silmät etsiytyvät nurkassa jääkaapin vieressä nököttävään pöytään, jonka pinnalla näkkileivänmurut tanssivat yhdessä risotonjämien kanssa.

Valonsäteet supattavat ikkunalla, saavat olennon analysoitua. Lajintunnistus on varma: olento kuuluu mahamöyriäisten heimoon (lat. vadsamus curnimus), noihin opiskelijoiksikin kutsuttuihin mönkiäisiin, joita kaupungeissa yleisesti esiintyy runsain määrin. Supina keskeytyy, kun olennon ajatuskupla täyttyy jälleen. Nyt se vilisee suklaalastuin ja pienten sateenvarjoin koristeltuja kermajäätelöannoksia, suklaakonvehteja, suklaarouheleivoksia, (suklaa)mutakakkuja ja suklaapikkuleipälajitelmia, kunnes pysähtyy yhteen ajatukseen. Valonsäteet huokaisevat ihastuksesta. Kuplan täyttää jokin suuri ja ruskea. Kuva tarkentuu ja paljastuu jättiläismäiseksi kermavaahdolla ja mansikoilla kuorrutetuksi suklaakeksiksi. Olento ajatuskuplan alla sulkee silmänsä, mutta kuva keksistä ei katoa, päinvastoin se terävöityy ja laajenee täyttäen koko huoneen. Kangasnojatuoli keinahtaa pysyen vain vaivoin pystyssä - silmänräpäyksessä olento sen päältä on kadonnut valonsäteiden ulottumattomiin.

Ikkunalla supatus jatkuu. Malttamattomina valonsäteet kurkkivat sisään kuka milläkin konstilla banaanikärpäsiä tieltään tönien - halu nähdä tuo kummallinen olento vielä kerran on valtava. Toive toteutuu, sillä pian olento ilmestyy ikkunalle jotain tutunnäköistä käsissään kantaen...


Ohohups. Piti vain sanomani, että yks ilta teki mieli keksiä. Tätä ideaa täytyy joskus kehittää oikeasti sokeriseksi ja suklaiseksi ja kermaiseksi versioksi, joskin sanoa täytyy, että maistui tämä näinkin, aah, aika hirrveen hyvälle! Nyt kaikki pienet tytöntylleröt ja pojanpallerot valppaina: kannattaa sitten joskus isona isompana olla opiskelija, ne syö iltapalaksi jättimäisiä kaakaokaurakeksejä! Valmista tulee näin:

1. Sulata nokare rasvaa.
2. Sekoita joukkoon reilusti tummaa kaakaojauhetta.
3. Lisää ropsaus kaurahiutaleita ja toinen mokoma vehnäjauhoja.
4. Turauta joukkoon hinajaa.
5. Jatka pikkiriikisellä maitotilkalla, jos tarve vaatii.
6. Kaada pannulle tilkka öljyä.
7. Taputtele taikinaklöntti litteähköksi ja paista molemmin puolin kauniin ruskeaksi.
8. Nauti turkkilaisen jogurtin, hunajan ja mansikoiden kera.


Muotopuolius on plussaa!

P.s. Sivuroolissa tänään (ja eilen ja toissapäivänä ja huomenna ja ylihuomenna):

 ...